Asiakastarinat

YetiCare DiakonTerveyden apuna fysioterapiassa

Asiakastarinat

YetiCare fysioterapiassa. Asiakas tekemässä harjoitteita Yetitabletin äärellä.

YetiCare tuo uusia ulottuvuuksia DiakonTerveyden fysioterapiaan. Fysioterapeutti Eero Kesälä on havainnut, että asiakkaat ovat motivoituneempia ja saavat parempia tuloksia käyttäessään Yetitablettia harjoittelunsa apuna. Erityisesti suuri kosketusnäyttö ja monipuoliset sovellukset mahdollistavat laajan liikeratojen harjoittelun ja pelien avulla asiakkaat innostuvat tekemään harjoitteita enemmän ja laajemmin. YetiCaren myötä fysioterapiatuokioista tulee interaktiivisempia ja motivoivampia sekä asiakkaille että fysioterapeuteille.

YetiCare fysioterapeutin työn tukena

Fysioterapia on hoitomuoto, jossa edistetään, palautetaan ja ylläpidetään asiakkaan terveyttä, liikettä, liikkumista ja toimintakykyä erilaisten fyysisten harjoitteiden avulla. Porin DiakonTerveys on ottanut YetiCaren Yetitabletin osaksi toiminta- ja fysioterapiaa laajentaen terapian mahdollisuuksia. Yetitablet on sijoitettu toimipisteen liikuntasaliin, josta sitä on helppoa siirrellä tarpeen mukaan eri tiloihin.

DiakonTerveyden fysioterapeutti Eero Kesälä onkin huomannut, että usein asiakkaat ovat Yetitabletin äärellä motivoituneempia tekemään harjoitteita, kuin ilman laitetta. Hänen vastaanotollaan käy asiakkaina taustoiltaan hyvin erilaisia ihmisiä.

“Asiakaskuntani on varsin laaja. Osalla voi olla heikentyneet motoriset taidot tai he ovat esimerkiksi pyörätuolissa. Pääasiassa asiakkainani käy aikuisia, joista pitkäaikaisimmat asiakkaani ovat käyneet vastaanotollani jo peräti 11 vuotta. Lapsia on asiakkaana harvemmin, mutta joskus heitäkin on ollut vastaanotolla”, Eero kertoo.

Eero käyttää asiakkaittensa kanssa Yetitabletia aina kun se on mahdollista. Monet asiakkaat toivovat laitetta osaksi kuntoutusta. Hän kuvaileekin tabletin käyttöä osana kuntoutuskäyntiä: “Osana fysioterapiaa pelaamme Yetitabletin avulla muun muassa erilaisia motoriikkaa tai koordinaatiota aktivoivia pelejä. Teemme myös motorisia harjoitteita ja siihen tarkoitukseen YetiCaren erilaiset motoriikkaa harjoittavat sovellukset, kuten YetiSokkelo tai YetiFarm, ovatkin olleet hyviä.”

“Yetitabletin kanssa asiakas jaksaa usein tehdä harjoitteita enemmän tai laajemmin, kuin ilman laitetta. Esimerkiksi pyrkii kurottamaan pidemmälle tai tekemään suurempia liikeratoja”

Eero Kesälä, fysioterapeutti

YetiCare motivoi asiakasta fysioterapiassa

YetiCaren Yetitabletin suuri kosketusnäyttö soveltuu ääriliikkeiden harjoitteluun erinomaisesti ja pelien avulla asiakas motivoituu paremmin.

“Asiakkaat innostuvat usein harjoitteista, joita voidaan tehdä Yetitabletin suuren näytön äärellä. Se on loistava apuväline ja monelle myös hyvä motivaattori. Yetitabletin kanssa asiakas jaksaa usein tehdä harjoitteita enemmän tai laajemmin, kuin ilman laitetta. Esimerkiksi pyrkii kurottamaan pidemmälle tai tekemään suurempia liikeratoja”, Eero kuvailee.

“Olen huomannut, että useat heittämään kykenevät tykkäävät kaikista heittopeleistä ja niitä pelataankin paljon. Peleissä erityisesti pistelasku ja pelillisyys motivoivat tekemään enemmän ja kannustavat jatkamaan harjoitusta”, hän jatkaa.

Eero käyttää fysioterapiassaan erilaisia apuvälineitä, kuten esimerkiksi pehmopalloja tai keppiä, jonka päähän on kiinnitetty pallo. Apuvälineiden käyttö tuo myös fysioterapiaharjoitteisiin uusia mahdollisuuksia. Heittämistä on esimerkiksi mahdollista harjoitella konkreettisesti.

YetiCare käytännössä fysioterapiatuokiossa

Yetitabletin hyvät säätömahdollisuudet tukevat myös esteettömyyttä. Laitetta käyttää fysioterapiassa myös sähköpyörätuolilla liikkuva Pasi, joka on yksi Eeron asiakkaista. Yetitablet mahdollistaa, että Pasi pääsee kosketusnäytön äärelle esteettömästi pystyen kurottelemaan joka puolelle ruutua.

Pasilla on CP-vamma ja hänen on vaikea hallita vasenta kättään, joka heiluukin tahattomasti ja kättä joutuu pitämään kiinni kropan sivulla. Yetitablettia käyttäessään Pasi käyttää vain oikeaa kättään. Hän joutuu hieman ponnistelemaan ruudulle kurottaessa, mutta pystyy kurottelemaan koko ruudun alueelle. Tämä auttaa nostamaan hyvin sykettä ja pitämään harjoituksen tarpeeksi vauhdikkaana.

Pasille sormien liikuttaminen on haastavaa, joten hän käyttää esimerkiksi kämmensyrjäänsä näyttöön koskettaessa. Tästä syystä hänen kosketuksensa saattaakin olla joskus hieman epätarkkaa. Tällaisissa tilanteissa Yetitabletin infrapunakosketus onkin erityisen hyödyllinen ominaisuus, sillä se mahdollistaa liikkeen tarkan seuraamisen. “Hallittua liikeradan harjoittamista on erityisen hyvä testata esimerkiksi YetiSokkelo -pelin avulla. Suuri näyttö kertoo selvästi, onko kosketus ollut yhtäjaksoista,” Eero kertoo.

Fysiotarapiatuokiossaan Pasi pelaa eri pelejä osana harjoittelua aina kun mahdollista. Pääasiassa kaikki YetiCaren omat sovellukset sopivat Pasille niiden monipuolisten säätömahdollisuuksien ansiosta. Eero pitää hyvänä asiana, että vaikeustasoa voi säätää laajasti. Pelit innostavat Pasin ottamaan mittaa fysioterapeutistaan ja haastamaan hänet kisailemaan eri peleissä.

Asiakkaan kokemuksia

Pasin mielestä ehdottomasti paras peli on YetiKuplat. Se on sopivan simppeli peli. Parasta siinä on pistelasku sekä mahdollisuus haastaa itseään. “Pisteet tuovat lisää jännitystä peliin”, Pasi kertoo innoissaan. Pasi pohtii myös, että oman kehityksen seuraaminen olisi kiinnostavaa, jos tuloksia voisi tallentaa.

YetiCaren parhaat puolet fysioterapeutin näkökulmasta:

  • Asiakkaan saa innostumaan harjoitteista.
  • Asiakkaan edistyminen ja onnistuminen tulee näkyväksi.
  • Suuri näyttö mahdollistaa suurempien liikeratojen harjoittelemisen ja saa asiakkaat liikkumaan enemmän.
  • Pelit motivoivat asiakasta tekemään harjoitteita hieman enemmän tai laajemmalla liikeradalla kuin ilman laitetta.
  • Monet pelit aktivoivat kilpailemaan ja ylittämään itsensä.
  • Yetitablet on kätevä, sillä sitä on helppo liikutella ja se on mahdollista säätää juuri asiakkaalle sopivaksi.

Lyhyesti DiakonTerveydestä

DiakonTerveys on Satakunnan alueella toimivan Diakon-konsernin terveyden ja hyvinvoinnin palveluihin erikoistunut liiketoimintayksikkö. DiakonTerveys tarjoaa monenlaisia palveluita, kuten fysioterapia- ja toimintaterapiapalveluita kaikenikäisille. Asiakkaita löytyy lapsista senioreihin. YetiCare on tehnyt yhteistyötä DiakonTerveyden kanssa jo vuodesta 2020.